Malmirikastus on tuotantotoiminto, jolla valmistetaan raaka-aineita metallien sulatukseen ja kemianteollisuuteen. Vaahdotuksesta on tullut yksi tärkeimmistä mineraalien käsittelymenetelmistä. Lähes kaikki mineraalivarat voidaan erottaa vaahdottamalla.
Vaahdotusmenetelmää käytetään tällä hetkellä laajalti seuraavien käsittelymenetelmien käsittelyssä: rauta- ja mangaanipitoisten rautamalmien, kuten hematiitin, smithsoniitin ja ilmeniitin; jalometallimalmien, kuten kullan ja hopean; ei-rautametallimalmien, kuten kuparin, lyijyn, sinkin, koboltin, nikkelin, molybdeenin ja antimonin, kuten sulfidimineraalien, kuten galena, sfaleriitti, kalkopyriitti, kalkosiitin, molybdeniitin ja pentlandiitin, sekä oksidimineraalien, kuten malakiitin, serussiitin, hemimorfiitin, kassiteriitin ja volframiitin, käsittelyssä; ei-metallisten suolamineraalien, kuten fluoriitin, apatiitti ja bariitin; sekä liukoisten suolamineraalien, kuten sylviitin ja vuorisuolan, erotteluun. Sitä käytetään myös ei-metallisten mineraalien ja silikaattien, kuten hiilen, grafiitin, rikin, timantin, kvartsin, kiilteen, maasälvän, berylin ja spodumeenin, erotteluun.
Vaahdotusmenetelmällä on kertynyt laaja kokemus mineraalien käsittelystä ja jatkuvaa teknologista kehitystä. Jopa aiemmin teollisesti käyttökelvottomina pidettyjä heikkopitoisia ja rakenteellisesti monimutkaisia mineraaleja voidaan nyt ottaa talteen ja hyödyntää (toissijaisina resursseina) vaahdotuksen avulla.
Mineraalivarojen vähentyessä ja hyödyllisten mineraalien jakautuessa malmeissa yhä hienojakoisemmin ja heterogeenisemmin, erottelu vaikeutuu. Tuotantokustannusten alentamiseksi esimerkiksi metallurgia ja kemianteollisuus vaativat korkeampia laatustandardeja ja tarkkuutta käsitellyille raaka-aineille eli erotelluille tuotteille.
Toisaalta on tarvetta parantaa laatua, mutta toisaalta vaahdotus osoittaa yhä enemmän etuja muihin menetelmiin verrattuna vaikeasti erotettavien hienorakeisten mineraalien käsittelyssä. Siitä on tullut nykyään laajimmin käytetty ja lupaavin mineraalien käsittelymenetelmä. Alun perin sulfidimineraaleihin sovellettu vaahdotus on vähitellen laajentunut oksidimineraaleihin, ei-metallisiin mineraaleihin ja muihin. Tällä hetkellä vaahdottamalla käsitellään maailmanlaajuisesti miljardeja tonneja mineraaleja vuosittain.
Viime vuosikymmeninä vaahdotusteknologian soveltaminen ei ole enää rajoittunut mineraalien käsittelytekniikkaan, vaan se on laajentunut ympäristönsuojeluun, metallurgiaan, paperinvalmistukseen, maatalouteen, kemikaaleihin, elintarvikkeisiin, materiaaleihin, lääketieteeseen ja biologiaan.
Esimerkiksi vaahdotusta käytetään hyödyllisten komponenttien talteenottoon pyrometallurgian välituotteista, haihtuvista aineista ja kuonista; hydrometallurgian liuotusjäännösten ja saostuneiden tuotteiden talteenottoon; kierrätyspaperin siistaukseen ja kuidun talteenottoon sellujätenesteestä kemianteollisuudessa; sekä raskaan raakaöljyn uuttamiseen joenpohjan hiekasta, pienten kiinteiden epäpuhtauksien, kolloidien, bakteerien ja hivenmetalliepäpuhtauksien erottamiseen jätevedestä, jotka ovat tyypillisiä sovelluksia ympäristötekniikassa.
Vaahdotusprosessien ja -menetelmien parantuessa sekä uusien ja tehokkaiden vaahdotusreagenssien ja -laitteiden ilmestyessä vaahdotukselle löytyy laajempia sovelluksia useammilla teollisuudenaloilla ja aloilla. On tärkeää huomata, että vaahdotusprosessien käyttöön liittyy korkeammat käsittelykustannukset reagenssien vuoksi (verrattuna magneettiseen ja painovoimaiseen erotukseen), tiukat vaatimukset syöttöaineen hiukkaskoolle, lukuisat vaahdotusprosessiin vaikuttavat tekijät, jotka vaativat korkeaa teknologista tarkkuutta, sekä jätevesi, joka sisältää jäännösreagensseja, jotka voivat vahingoittaa ympäristöä.
Julkaisun aika: 26. elokuuta 2025